Konsultit

Juhani Konu
Juhani Konu

Managing partner

Juhani on toiminut työkseen lähes kahdenkymmenen vuoden ajan erilaisten henkilövalintojen parissa. Hän hallitsee koko skaalan johdon suorahausta vaativiin henkilöarviointeihin. Kauppatieteiden maisterin tutkinnon hän suoritti aikanaan Turun kauppakorkeakoulussa ja psykologian maisterin tutkinnon Turun yliopistossa. InterSearchin palveluksessa konsulttina hän on ollut vuodesta 1996 lähtien. Yhtiön osakas hänestä tuli vuonna 2006. Juhanin käyttämiä työkieliä ovat suomi, englanti ja ruotsi.

Toimialoista erityisesti kuluttajamerkit, valmistava teollisuus ja palvelut ovat Juhanille tulleet työssä tutuiksi. Lisäksi hän on idänkaupan paras asiantuntija yrityksessämme.

Liikuntaharrastus on Juhanille entisenä kilpaurheilijana elämäntapa. Myös luontoarvot ja ympäristökysymykset ovat Juhanille läheisiä.

+358 207 961 731

 
Mikko Puonti
Mikko Puonti

Partner

Mikko on toiminut vaativissa rekrytoinnin ja henkilöarvioinnin tehtävissä yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Hän on työuransa aikana työskennellyt aluksi psykologina työvoimahallinnossa ja sen jälkeen pitkähkön jakson asiantuntijana tunnetussa suomalaisessa konsulttiyrityksessä. Tätä vaihetta seurasi jakso HR-kehityspäällikkönä kansainvälisessä telekommunikaatioyrityksessä. Vuosikymmenen mittainen itsenäinen HR-asiantuntijayrittäjyys edelsi InterSearchiin siirtymistä. Tällöin hän konsultoi erityisesti suuria ICT-alan yrityksiä näiden avainhenkilövalinnoissa.

Psykologian maisterin tutkinnon Mikko suoritti Joensuun yliopistossa ja ammatillisen pätevyyden osoituksena hänellä on laillistetun psykologin sekä psykologisen henkilöarviointityön sertifikaatit. Ammatillista kiinnostusta Mikolla riittää arkityön lisäksi vielä akateemiseen tutkimukseen ja jatko-opiskeluunkin. Ammattipiireissä häntä arvostetaan syvän ja monipuolisen osaamisensa johdosta. Tällä osaamistaustalla hän onkin johtajuus- ja henkilöarviointien menetelmien kehityksessä keskeisessä roolissa yrityksessämme.

InterSearch-konsultiksi ja yhtiön osakkaaksi Mikko on tullut vuonna 2010. Lenkkeily ja hyötyliikunta kesämökkitontilla ovat Mikon keinoja ylläpitää omaa kuntoaan. Mikko on musiikkimies kuten monet kollegansakin. Varsinkin basso ja kitara ovat hänelle tuttuja soittimia.

+358 207 961 733

 
Jouni Riekki
Jouni Riekki

Senior Partner

Jouni on toiminut yhtäjaksoisesti yritysjohdon konsulttina jo 1980-luvun alkuvuosista lähtien. Hän on yhtiömme perustaja ja oli toimitusjohtajana vuoteen 2008 saakka. Hän on työskennellyt ennen konsulttiuraansa HR- tehtävissä metalliteollisuudessa (ABB Strömberg ja ABB Fläkt). Työuransa aikana toiminut myös johtamisen ja henkilöstöhallinnon kouluttajana eri yrityksissä ja korkeakouluissa. Vuosien aikana hänelle on kertynyt useita hallitusjäsenyyksiä eri toimialojen yrityksissä.

Jounilla on pitkä ja monipuolinen kokemus erityisesti teknologiateollisuuden ja elintarviketeollisuuden vaativista rekrytoinneista. Hän on myös asiantuntijana paneutunut pk-sektorin johtajuuskysymyksiin sukupolvenvaihdoksia myöten.

Vuodesta 2010 alkaen hän on toiminut FEX Suorahakuyritykset ry:n puheenjohtajana.

Koulutukseltaan Jouni on sosionomi, joka on suorittanut tutkintonsa Tampereen yliopistossa pääaineenaan työvoimapolitiikka. Jounin työkieliä ovat suomi, ruotsi ja englanti.

Kuvataiteet kaikissa muodoissaan ovat Jounin lempiharrastus kirjallisuuden ohella.

+358 207 961 732

 
Petteri Ojala
Petteri Ojala

Research Consultant

Petteri Ojala vastaa yrityksemme informaatikkona ja tutkija-konsulttina siitä vähemmän näkyvästä taustatyöstä, mitä onnistuneen hankkeen toteutuksessa tarvitaan.

Hän ylläpitää ja kehittää tietopalvelujamme. Elinkeinoelämän eri lohkojen seuranta sekä ehdokastietojen käsittelyyn liittyvä informaation analysointi ovat hänen erikoisalaansa. Hän on tullut InterSearchin palvelukseen vuonna 2008. Aiemmin hän on toiminut mm. työelämäntutkimukseen liittyvässä tutkimusassistentin tehtävässä Turun yliopistossa sekä taloushallinnon tehtävissä palvelutuotantoa harjoittavassa yrityksessä.

Petteri on suorittanut valtiotieteen kandidaatin tutkinnon Turun yliopistossa pääaineenaan taloustieteet.

Intohimoisena kitaristina Petterillä riittää ansiotyön ohella aikaa vielä bändiharrastuksellekin.

+358 207 961 737

 
Noora Ovaska
Noora Ovaska

Research Assistant

Noora palvelee asiakkaitamme avustavana psykologina vaativissa henkilöarvioinneissa. Hän organisoi arviointitapahtuman aikataulut, antaa osallistujalle tarvittavan informaation ja verkossa hoidettavat ennakkotehtävät sekä ohjaa arviointipäivän kulkua toimistossamme.

Noora on suorittanut psykologian kandidaattitutkinnon Iso-Britanniassa University of Surreyssa sekä tämän jälkeen maisterin tutkinnon maineikkaassa Kings Collegessa. Työnsä ohessa hän viimeistelee Helsingin yliopistossa myös suomalaista psykologin tutkintoaan. Suomi ja englanti ovat hänelle yhtä sujuvia päivittäisiä työkieliä.

Joukkuevoimistelu on hänen läheisin harrastuksensa. Hän on lajin Suomen mestari ja toimii nykyisin myös valmentajana ja koreografina.

+358 207 961 730